Etusivu » Drama » Esiintyjän Parhaimmat Aseet

Esiintyjän Parhaimmat Aseet

Nykyaikana esiintyjiltä ei vaaditakaan enää sellaista, että oma esiintyminen olisi täydellinen nuoteiltansa, säveliltänsä ja musiikillisilta kyvyiltänsä. Eniten se, mitä nykyajan artisteilta haetaan ja halutaan, on aitoutta ja tunteita. Heiltä haetaan jotain sellaista, mihin voi samaistua ja mistä voi ammentaa itselleen. Kyvykkäitä artisteja on kiva kuunnella, mutta tunteikkaita ja aitoja artisteja nähdään, tunnelmoidaan ja fanitetaan. Siinä on suuri ero.

Laulajan aitous näkyy yleisölleen

Laulaja, joka kipuaa lavalle ja kertoo itsestään esiintyjänä. Miten kauan on tehnyt musiikkia ja kuinkakin missäkin on esiintynyt. Miten biisit ovat syntyneet studiossa ja kuinka vanhoja ne ovat. Ja siitä, miten mikäkin sanoitus on saanut runkonsa. Ja vahvasti ja varmasti esittää hyvän alustuksen. Ulkoa opitun mantran. Sitten hän aloittaa laulun. Voimakkaasti, puhtaasti ja selvästi kiinnittäen itse huomiota laulun tekniikkaan ja teknisiin kohtiin. Korkeiden äänien kohdalla hän vie mikkiä kauemmaksi suusta totutusti ja kauniisti, ilman että korkeat äänet häiritsevät kuulijaa. Matalalla hän vie mikin lähelle suuta ja värisyttää ääntänsä. Hän katsoo yleisöön, hieman sen yli, jotta näyttää siltä, että jokainen yleisössä otetaan huomioon. Välillä hän hymyilee ja katsoo jotakuta silmiin. Ja biisin jälkeen, pitää pienen hiljaisuuden vieno hymy kasvoillaan, siitä, että onnistui. Sen jälkeen alkaa seuraavan laulun alustus, yhtä totutusti, selkeästi ja kuuluvalla äänellä. Tällainen laulaja on puhdas ja selkeä. Kliininen ja kuulas. Mutta siinä ei ole tunnetta. Siitä ei saa kiinni. Sitä on kiva kuunnella, mutta siitä ei saa oma kohtaista tunnetta irti. Se ei kosketa, vaikka kaupalliset tarinat ja kulmakarvojen surulliset kohautukset kuuluisivatkin show esitykseen. Siitä puuttuu sitä jotain.

Aito laulaja

Sitten tulee lavalle laulaja, joka hieman hermoillen kipuaa lavalle ja siirtelee katse maassa hieman johtoja parempiin paikkoihin. Hän ottaa oman aikansa valmistautumiseen ja psyykkaa itsensä unohtamaan jännitystä ja yleisön hetkeksi. Hän katoaa omaan maailmaansa etsimään luovuuttaan ja valmistautumaan antamaan kaikkensa sydämestään. Hän röhisee hieman mikkiin ja katsoo vihdoin yleisöön. Hän ei kerro urastaan, eikä tarinoi kovasti. Hänellä ei ole opeteltua mantraa, minkä toistaa ennen keikkojaan. Hän kertoo ensimmäisestä laulustaan sen syvimmän sanoman. Hänen silmistään paistaa laulun syvällisyys ja nöyryys. Hän aloittaa laulun, sulkee silmänsä, vaipuu takaisin omaan luovuuden ja tunteiden transsiinsa. Hän laulaa sydämestä. Ei keskity siihen, tuleeko laulu puhtaasti tai taittuuko jokainen sävel ja nuotti juuri niin kuin on kirjoitettu. Hän ei välitä virheistä, hän välittää tunteesta. Joskus laulaja voi laulaa jopa niin syvältä omista ajatuksistaan ja omista tunnekuohuistaan, että laulun jälkeen tai sen herkimmässä osuudessa laulajalta pääse herkkyys ääneen ja laulaminen sekä itkemisen yhdistelmä osuu ja uppoaa yleisöönsä. Yleisöstä kuuluu kohinaa, itkua ja huokauksia. Usein tällainen tunteellisuus ja esiintyminen hiljentää yleisön paikoilleen. Jokainen yleisössä oleva vaipuu omaan tunnemaailmaansa ja vain kuuntelee. He imevät artistin sanomaa ja tunteita. He eivät keskity siihen, tuleeko jotain puhdasta ja kaunista laulajan suusta. He keskittyvät, että se tulee puhtaasti ja kauniisti laulajan sydämestä. Jotkut vaikertavat penkeissänsä ja koittavat piilottaa itkunsa katsomalla muualle tai hautaamalla katseensa puhelimeensa. Jotkut kuvaavat keikkaa, jotta saavat ajatukset vähän muualle, ettei sitä vain pääsisi tunteen purkauksia julkisessa tilassa. Tällaisia artisteja tarvitaan, kaivataan ja halutaan kuunnella. Heihin voidaan samaistua ja heistä saadaan se aito nautinto.