Etusivu » Drama » Jossain vaiheessa syntyy riippuvuus

Jossain vaiheessa syntyy riippuvuus

  • Lähetetty: elokuu 15, 2018
  • By:  
  • Categories: Drama 
  • Kommentit pois päältä artikkelissa Jossain vaiheessa syntyy riippuvuus

Olen täysin varma, että jokainen meistä on käynyt teatterissa ainakin lapsuudessa ja ainakin kerran. Vielä enemmän olen varma siitä, että aikuisten esityksessä käynyt koululainen ei tykkää teatterista lainkaan, kun taas hyvässä lapsikomediassa käynyt on lapsuudesta asti kiinnostunut teatterilavan elämästä – ja siitä, mitä kulissien takana tapahtuu.

Yhden Lapsuuden Muistoja

Ensimmäiset teatterikäynnit olivat aina joulukuussa ja muutama vuosi peräkkäin. Kävimme äidin ja siskon kanssa pienen kaupungin pienessä teatterissa, minne piti kuitenkin pukeutua hienosti ja paikan päälle saavuttua käyttäytyä nätisti. Itse esitys on jäänyt muistiin lämpimänä ja hieman pelottavanakin, niin kuin se olisi ollut hyvä satu. Sen jälkeen kävimme luokkaretkellä Pietarissa Aleksanterin teatterissa, kun olimme muistaakseni neljännellä luokalla, ja siitä uskomattomaksi kehutusta esityksestä – ja sehän oli Mark Twainin ”Prinssi ja kerjäläispoika” – mieleeni jäi enemmän teatterin hienous eikä esityksen juoni. Tämä johtui osittain siitä, että kielen ymmärtäminen ja lavalle näkeminen olivat melkein mahdottomia, mutta sen jälkeen en käynyt teatterissa kymmeneen vuoteen poikkeuksena yksi puolipakollinen käynti koulun teatterikurssin yhteydessä. Silloin olin seitsemännellä luokalla ja valmistelimme yhtä näytöstä koulun joulujuhliin. Oma roolini oli tyhmä noita, jolla kaikki meno sekaisin ja joka oli kuitenkin riittävän huumorintajuinen nauraakseen itselleen. Rooli tuntui niin omalta, että kuvittelin olevani jo oikea teatterinäyttelijä, ja kun koulun teatterikurssilla tuli ehdotus käydä teatterissa tutustumassa sen elämään, olin yksi ensimmäisiä lähtijöitä. Näytöksen aikana nukuin. Ehkä se oli oikeasti huono näytös tai ehkä en silloin itse vielä osannut ymmärtää sen viestiä, mutta illan huippukohdaksi nousi lopuksi käynti kulissien takana: mitä näyttelijät tekevät tauolla? Mitä tiloja heillä on käytössä? Mitä he tekevät esityksen jälkeen? Muistan tänäkin päivänä, kuinka ihanalta näytti peilin edessä istuva näyttelijä, joka tupakoi siellä omassa kopissaan ja tervehti meitä hiljaisella, matalalla äänellä… Ajattelin, että tulen näyttelijäksi, vaikka minusta olikin tulossa jo toimittaja. Valmistuin insinööriksi.

Yhden Lapsuuden Muistoja

Ei Unohdeta

Ei minusta mitään näyttelijää eikä toimittajaa tullut: tekniikka viehätti minut täysin. Lukion aikana kävin teatterissa kerran, yliopisto-opiskelijana vielä kerran ja sen jälkeen alkoi työelämä, jossa oli mahtavaa ja ikävää tekemistä ja josta välillä kaipasin taukoa. Siitä se teatteririippuvuus vasta alkoi, kun asuin jo Helsingissä ja kävin yhdessä esityksessä, toisessa, kolmannessa… Se on tunne, kun kaikki muu unohtuu ja ympäröivä maailma häviää pariksi tunniksi. Ehkä pitää kasvaa aikuiseksi alkaakseen ymmärtää teatteria, tai syntyä parempaan perheeseen – tai käydä teini-ikäisenä sopivissa esityksissä eikä liian vaikeissa. En ole varma, mistä teatterihimo syntyy, mutta olen varma siitä, että se on huumeista tehokkain.

Ei Unohdeta

Missään muualla kuin teatterissa en ollut koskaan niin vaikuttunut muiden kohtaloista enkä itkenyt tai nauranut niille yhtä vilpittömästi kuin esityksen aikana. En haluaisi sanoa, että en välitä muista, mutta reaalimaailmassa meitä ei yleensä läheisen elämä huvita. Teatterissa, kun tiedetään, että koko tarina on vain käsikirjoituksen esittämistä, voidaan rauhassa projisoida lavasankareita vaivaavat tilanteet itseensä päin ja sen kautta miettiä: mitä itse olen? Näyttelemässä vai totinen? Tekemässä oikeita asioita vai täysin moraalittomia? Joka kerta, kun lähden teatterista, tunnen sydämessäni jotain lämmintä. Teatteri saa meidät ajattelemaan toisella tavalla, syvemmin ja aidommin, ja siitä olen nyt tullut riippuvaiseksi. Helpotus, jonka hyvä teatteriesitys tekee päähän, on satoja psykologeja tehokkaampi ja vanhinta viiniä parempi. Liput taskuun ja menoksi!