Etusivu » Drama » Oscar-palkinto

Oscar-palkinto

Englanninkielistä nimeltään tunnettu Academy Awards eli akatemian palkinnot on kuuluisa elokuva-alan palkinto gaala.

Oscar-palkinto

Suomessa ja yleisesti myös ulkomailla gaala tunnetaan enemmänkin nimellä Oscar-gaala. Oscarit ovat Yhdysvaltain elokuva-akatemian vuosittain jakamia palkintoja, joilla pyritään palkitsemaan vuoden parhaita elokuvia ja niissä osana olleita. Nimitys on peräisin sen palkinnosta, joka on miestä muistuttava kultainen patsas. Kuitenkaan nimen varmasta alkuperästä ei ole tietoa vaan ensimmäiset viittaukset nimeen Oscar tehtiin vuonna 1934. Palkintojen saajat valitaan akatemian jäsenten kesken äänestämällä. Jäseniä akatemiassa on yhteensä yli 6000. Elokuva-akatemia taas perustettiin vuonna 1927, jolloin ensimmäiset palkinnot jaettiin vuonna 1929 Hollywood Roosevelt nimisessä hotellissa. Tästä tapahtumasta kuitenkin vielä puuttui Oscar-gaalalle tuttu jännitys, nimittäin palkintojen voittajat oltiin ilmoitettu jo muutama kuukausi etukäteen. Oscarin voittaja saa kunnioituksen lisäksi Oscar-nimisen patsaan. Patsas on valmistettu britanniumista ja päällystetty kullalla. Tämä patsas seisoo mustalla metallijalustalla. Patsas on kooltaan 34 senttimetriä pitkä ja painaa vähän alle 4 kiloa. Patsaan on tarkoitus kuvastaa ristiretkeilijän miekkaa pitävää ritaria. Patsaan on suunnitellut Cedric Gibbons kokouksen aikana muistioonsa. Patsaan nimen alkuperä on hieman mysteeri eikä siitä ole oikein varmaa tietoa. Uskotaan kuitenkin, että se on saanut alkunsa elokuva-akatemian kirjastonhoitaja Margaret Herrickiltä, joka kertoi patsaan näyttävän hänen Oscar sedältään. Toisaalta osa taas uskoo patsaan nimen tulleen Bette Davisilta, joka nimesi sen ensimmäisen miehensä mukaan, jolta patsas kuulema näytti. Oscar palkinto on kuitenkin nykyaikana hyvinkin arvostettu ja arvokas palkinto. Palkinnon saaja ei saa myöskään myydä palkintoa tarjoamatta sitä ensin elokuva-akatemialle.

Gaalan kulku ja sen ehdokkuudet

Oscarit näytetään televisiossa suorana lähetyksenä melkein jokaisessa massa, jolloin kaikki television katsojan pääset seuraamaan tätä tärkeää gaalaa reaaliajassa. Tästä on monelle tullutkin perinne, jolloin ystävykset keskittyvät tiettyyn paikkaan katsomaan gaalaa yhdessä. Gaala myös kestää monta tuntia ja Suomen aikaerosta johtuen, sitä katsellaan usein läpi yön. Suorassa televisiolähetyksessä jaetaan kaikki tärkeimmät palkinnot, joista jokainen palkinnon saaja pitää pienen puheen. Gaala järjestetään usein maaliskuussa, jota ennen on julkistettu ehdokkaat kuusi viikkoa etukäteen. Tähän tilaisuuteen tähdet ja kutsuvieraat pukevat toistaan upeampia luomuksia, joita usein myös jälkikäteen analysoidaan. Asut on kuitenkin oikeastaan aina poikkeuksetta kuuluisien muotisuunnittelijoiden parhaimpia luomuksia. Näiden luomuksien suunnittelu aloitetaan usein paljon ennen gaalaa, jolloin asu valmistetaan nimenomaan gaalailtaa varten. Kutsuvieraat astelevat sisään tapahtumaan punaista mattoa pitkin, jolloin he saavat heti autosta ulos astuessaan toimittaja ja valokuvaaja ryöpyn kohdattavakseen. Kulkureitit ja alue on kuitenkin aidattu, jolloin jokaisella kutsuvieraalla on kuitenkin oma tilansa kävellä tapahtumaan sisälle.Ehdokkaaksi pääsemiseksi on muutamia kriteerejä, jotka koskee elokuvan ensinäytöstä. Ensinäytös on pitänyt järjestää kyseisen vuoden aikana Los Angelesissa, myös lyhytelokuvia lukuunottamatta elokuvan pitää olla täyspitkä eli vähintään 40 minuuttia. Ehdokkaat nimitetään elokuva-akatemian eri alojen jäsenien toimesta, jolloin esimerkiksi ohjaajat valitsevat ohjaaja ehdokkaan. Paras elokuva ehdokkuudet valitaan kuitenkin koko jäsenistön kesken ja lopulliset voittajat valitaan toisella kierroksella, jolloin kaikki jäsenet saavat äänestää kaikkia ehdokkaita.

Palkintokategoriat

  • Elokuva
  • Miespääosa
  • Miessivuosa
  • Naispääosa
  • Naissivuosa
  • Animaatioelokuva
  • Lavastus
  • Puvustus
  • Ohjaus
  • Dokumentti
  • Lyhytdokumentti
  • Leikkaus
  • Vieraskielinen elokuva
  • Maskeeraus
  • Musiikki
  • Kappale
  • Sovitettu käsikirjoitus
  • Alkuperäinen käsikirjoitus
  • Lyhyt animaatio
  • Lyhytelokuva
  • Äänitehosteet
  • Äänitys
  • Erikoistehosteet
  • Kunniapalkinto
  • Erityinen Saavutus
  • Tieteellisen tai teknisen saavutuksen Oscar-palkinto
  • Irving G. Thalbergin muistopalkinto
  • Jean Hersholtin humanitaarinen palkinto
  • Gordon E. Sawyerin palkinto

Eniten Oscareita saanet elokuvat historiassa ovat Ben-Hur, Titanic ja Taru sormusten herrasta: kuninkaan paluu. Nämä kolme elokuvaa ovat saaneet ennätykselliset 11 Oscaria.

Palkintokategoriat